Rakentajan opas
Uutta taloa rakennettaessa myös tietoliikenneasiat on hyvä pitää mielessä jo suunnittelusta lähtien. Suunnittelemalla ratkaisut huolellisesti etukäteen säästytään myöhemmässä vaiheessa hankalilta muutostöiltä. Rakentamisen edetessä autamme sinua tietoliikenneasioiden toteuttamisessa.Hyvin suunniteltu palvelee vuosikymmeniä
Rakennusta suunniteltaessa on hyvä pitää mielessä, että perhe ja sen tarpeet muuttuvat vuosien aikana. Siksi puhelin- ja datapistorasioiden suunnittelussa kannattaa ottaa tämä huomioon. Pistorasioiden paikkoja suunniteltaessa on otettava huomioon puhelimen sijainnin lisäksi laajakaista- ja kaapeli-TV-liittymät sekä mahdolliset murtohälytinlaitteistot. Tulevaisuudessa saattavat myös muut kodin laitteet tarvita yhteyttä verkkoon. Pistorasioita kannattaa sijoittaa kaikkiin huoneisiin, joissa oleskellaan ja työskennellään: keittiö, olohuone, makuuhuoneet, jne. Kun rasioita on runsaasti voidaan laitteita sijoitella eri huoneisiin tarpeiden mukaan. Näin vältytään myöhemmin tehtäviltä, usein kalliilta, pinta-asennuksilta. Sähkösuunnittelija suunnittelee myös tiedonsiirtoverkon, joten kerro hänelle toiveistasi. Meiltä voit tilata myös sisäverkon tarvikkeet sekä niiden asennustyöt. Kiinteistön sisäverkko liitetään yleiseen tietoliikenneverkkoon. Sisäverkkojen tulee täyttää määrätyt vaatimukset toimiakseen kunnolla. Sisäverkon suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito on toteutettava telehallintokeskuksen määräysten mukaisesti.
Rakennusvaiheessa
Tarkista televerkon liittymiskohta tontillesi aloittaessasi rakentamista. Tästä pisteestä vedetään tietoliikennekaapeli uuteen rakennukseen. Asennus tehdään pylväisiin tai tarvittaessa maahan. Lisätietoa verkon liitäntäpisteestä ja tarvittavista kaapelityypeistä saat SSPNET:in verkonsuunnittelusta. Tulevaisuuden tarpeita ajatellen, kannattaa harkita myös tonttiosuuden putkitusta (tai tyhjää varaputkea), jolloin on mahdollisuus vaihtaa kaapeli tonttia kaivamatta. Liittymään tarvittavat kaapelit saa hankittua SSPNET:in varastosta, Tehdaskatu 6. Tee tilaus noin viikkoa ennen ojan aukaisemista. Muistathan varata kaapelia reilusti, jotta vältetään turhat jatkokset. Maakaapelin sisääntuloreitin tekeminen tontin rajalta talokaapelin liitäntäpaikkaan (kiinteistön jakorasiaan) kuuluu rakentajalle. Kaapeliojan kaivuu kannattaa suorittaa tontilla tapahtuvien muiden kaivuutöiden yhteydessä. Ota selvää aina ennen kaivuutöiden aloittamista alueella jo olevista kaapeleista. Itse kaapelin asentaa kiinteistön omistaja tai esimerkiksi sähköurakoitsija. Erehdysten välttämiseksi on rakentajan aina syytä tiedustella puhelinyhtiöltä kaapelin tulosuunta. Kaapeli voidaan laittaa samaan ojaan sähkökaapelin, vesi-, viemäri- ja sadevesiputkien kanssa, jos tontin rajalla oleva liittymispiste on samalla kohdalla. Huoltotöiden takia edellä mainittuja ei saa asentaa kohtisuoraan päällekkäin. Talokaapelit ovat maa-asennukseen tarkoitettuja, joten niitä ei tarvitse erikseen suojata, jos ne peitetään kivettömällä maalla ja asennetaan tarpeeksi syvälle, noin 50-60 cm:iin. Käytettäessä kivellistä maata kaapelit suojataan kouruilla tai ne asennetaan muoviputkeen. Puhelinkaapelia ei saa asentaa samaan kouruun tai suojaputkeen sähkökaapelin kanssa.
Mahdolliset putket ja läpiviennit on valittava niin, että kaapelit saadaan helposti vedettyä läpi. Vetotyön helpottamiseksi putkeen kannattaa asentaa vetolanka. Maakaapelin sisääntulolle on varattava muoviputki puhelinjakorasiasta perustuksen läpi n. 50-80 cm tulevan maanpinnan alapuolelle. Maakaapelin suojaamiseksi sokkelin läpivientiputki voidaan ulottaa jakorasiasta jopa tontin rajalle asti. On tärkeää, että käytät sokkelin läpimenoputkena 50 mm sileää tai aallotettua muoviputkea, ei salaojaputkea.
Muuton lähestyessä
Jos haluat kaiken olevan kunnossa kun muuttoauto ajaa pihaan, muista toimia ajoissa. Uusi puhelinliittymä kannattaa tilata vähintään 3 viikkoa ennen asennusta. Sähkömies tekee tarvittavat sisätyöt ja puhelinyhtiön asentaja käy kytkemässä tietoliikenneyhteydet toimintaan.
Hanki kaapeli-TV
Kaapeli-TV:n saatavuus kannattaa selvittää ajoissa, sillä kaapeli vedetään samaan aikaan puhelinkaapelin kanssa. KTV-kaapelin päähän asennetaan haaroitin, mihin voidaan kytkeä 4 antennirasiaa yhtäaikaiseen käyttöön. Mikäli kiinteistöön asennetaan useampia antennirasioita, niin johtoja voi haaroittimella vaihdella sitä mukaa, kun television paikka vaihtuu asunnossa. Haluttaessa kaikki rasiat käyttöön tarvitaan erillinen talovahvistin.
Peruskorjaus
Jos olet peruskorjaaja ja teetät kaivannon sähköä varten, vaihda samalla myös vanha puhelinkaapeli samaan kaivantoon maakaapeliksi.